Frakkipalvelu NAM - miesten juhlapukujen myynti ja vuokraus edullisimmin
Etusivu

Yritysesittely

Tuotteet ja mallisto

Tietonurkka

Sovitusajan varaus

Tuotteiden varaus

Hinnasto

Yhteystiedot
Vanhojen tanssit

Vanhojen tanssit on valtakunnallinen lukioiden toisella luokalla opiskelevien tapahtuma, jonka ajankohta sijoittuu helmikuun puolen välin - yleensä 15. päivän - tienoille. Päivämäärä on pääsääntöisesti sama kaikissa kouluissa, mutta harvoja poikkeuksiakin on esiintynyt. Tanssit ovat yleensä kaksipäiväiset. Esitys oppilaiden vanhemmille on usein keskiviikko- tai torstai-iltana ja muille koululaisille torstaina tai perjantaina.

Saketti

Pukua vuokratessa kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä ja aloitammekin varausten oton yleensä syyskuun alussa. Sitä aiemmin emme ota varauksia, koska miehet ovat vielä kasvavassa iässä ja elokuun hääkiireet meneillään. Kaikki pukutyyppit sopivat käytettäviksi vanhojen tansseissa ellei ko. lukio ole antanut muita määräyksiä.

Vanhojentanssipukua ei ole mahdollista varata netin kautta, 1) koska yleensä mittojen mukaan varatussa puvussa tuotteita joudutaan hakiessa vielä vaihtamaan, joka ei välttämättä ole mahdollista vanhojen tanssiviikon poikkeuksellisesta varaustilanteesta johtuen, ja 2) koska osa hinnasta (30 euroa) on maksettava etukäteen pukua varatessa – niin ikään – poikkeuksellisesta varaustilanteesta johtuen.

Vuokraamme yksittäisiä varusteita vanhojen tansseihin ja niiden aikaan vaikka ne teoriassa olisivatkin loppuneet vuokravarastostamme. Tilaamme ko. tuotteita lisää niin paljon kuin kysyntää riittää. Tilattavia tuotteita ovat lähes kaikki hinnastossa olevat tuotteemme takkeja lukuunottamatta. Eli jos sinulla on frakki- tai muu takki, loput varusteet saat vuokrattua meiltä vaikka vielä tanssiviikollakin. Saatavilla on siis jokaista kokoa lakeeri- ja mattapintaisia kenkiä, frakki-, smokki- ja pukupaitoja, kullan- ja hopeanvärisiä taskukelloja, housuja yms. yms. Vuokraamme pelkästään myös sellaisia tuotteita, joiden vuokrahinta hinnaston mukaan on ilmainen, mutta vanhojen tanssien aikaan meidän on pakko veloittaa hieman tällaisten tuotteiden vuokrauksesta, koska muuten emme voisi vuokrata niitä ollenkaan niiden loputtua.

Frakkipalvelu NAM   Mannerheimintie 43B (Taka-Töölö)   00250 Helsinki   p. 09 - 2411 631